Sinä iltana minulla ei ollut nälkä

Seuraa yksityiskohtainen sepustus illallisestamme Mantassa, kuten lupailin. Pikkuhiljaa ruoka alkaa sulaa ja kykenen katsomaan tuon illan kuvia tuntematta sen suurempaa kuvotusta. Ei vaan, iltaa, ruokaa ja paikkaa voi kuvata vain sanalla upea. Paikka oli sellainen, joita näkee dokumenteissa tai matkailusta kertovissa artikkeleissa. Ja päädyimme sinne ihan sattumalta! Meidän oli tarkoitus mennä aivan eri paikkaan, joka olikin kiinni. Tästä ”alkuperäisestä” paikasta meille sitten suositeltiin kyseistä agriturismoa.

  

Agriturismot ovat maaseudulla sijaitsevia ruokapaikkoja, joissa yleensä syödään viikon ruuat yhdellä istumalla, kohtuulliseen hintaan. 60% antimista pitäisi olla agriturismon omaa tuotantoa. Tämä paikka, I Bucanevi, oli siitä hyvä, että vaikka se sijaitsikin ”metsässä”, ei se kuitenkaan ollut kuin viiden minuutin ajomatkan päässä Mantan keskustasta. Ei kurveja, ei kukkuloita, ei matkapahoinvointia.

Nähdessäni agriturismon en ensin uskonut, että söisimme oikeasti näkemässäni paikassa. Ensimmäisenä näin nimittäin melko jyrkkään mäkeen rakennetun kivitalon, joka oli ihan vinksallaan ja näytti kuin se vierisi mäen alas millä hyvänsä hetkellä. Eikä ihme, paikka oli rakennettu 1670-luvulla.

Agriturismo oli todella tunnelmallinen, kaikki näytti olevan jotenkin niin paikallaan. Pihalla vastassa oli koiria ja kissoja. Tarjoilija oli ystävällinen ja meininki rento. Tulimme etuajassa, joten meillä oli hyvin aikaa tyhjentää viinitynnyrit tutustua paikkaan. Teimme pienen kierroksen ympäristössä ja tutustuimme muun muassa Alonso-aasiin ja kanoihin. 

Itsepalveluviinitynnyrit

Ystäväni Alonso

Ystäväni kissa

Aloitimme syömisen jo ulkona, kun eteemme tuotiin naposteltavaa suoraan uunista. Siitä siirryimme sisälle, jossa puitteet olivat niin ikään mahtavat. Takassa roihusi tuli, pöydillä paloivat kynttilät ja taustalla soi vanha italialainen musiikki. Tämä yhdistettynä vanhan talon taikaan – melkein unohtui, että piti syödäkin…

Kunnes todellisuus iski vasten mun kasvojani, ja lautaset vain vilisivät silmissä. Ulkona syömämme alkupalan jälkeen oli luvassa toinen alkupala, lajitelma leikkeleitä kananmaksan ja voin kera. Niin kevyttä, niin hyvää. Jos olisin ollut tavallisissa olosuhteissa, olisin lopettanut syömisen tähän. Olin jo kyllin täynnä. 

Mutta olikin kolmannen alkupalan vuoro. Tonnikalasta, perunasta ja en-tiedä-mistä oli muotoiltu kala, joka oli koristeltu majoneesilla. Tässä vaiheessa emme tienneet, mitä tuleman pitää, joten jätimme viimeisen lusikallisen syömättä. Auttoi paljon.

Seuraava annos oli olettaakseni edelleen alkupala. Lehtitaikinakääryle, joka sekin maistui. Keventääkseni ateriaa söin myös kuvassa esiintyviä salaatinlehtiä. 

Viimeinkin pääsimme ensimmäiseen pääruokaan, lihalla täytettyyn cannellooniin. Senkin söin hyvällä ruokahalulla, kiitos kysymästä.

Ensimmäistä pääruokaa seurasi, mikäs muukaan kuin ensimmäinen pääruoka numero kaksi, kikhernekeitto. Yritin säästää tilaa vatsassani ja söin vain kikherneet. 

Sitten päästiin asiaan, tai siis toiseen pääruokaan. Tätä söimme antaumuksella, sillä tämän jälkeen olisi enää vain makea jälkiruoka, jolle on tietenkin vatsassa oma säiliönsä. Toisena pääruokana oli kyljystä (??) ja perunoita. Niiden jälkeen tuotiin vielä lihaa, joka oli valmistettu alakerran takassa. 

 

Tässä vaiheessa odotin jo innokkaasti jälkiruokaa, mutta ehei! Sen aika ei ollut vielä. Ennen oikeaa jälkiruokaa oli vielä juustotarjotin. Pyysimme vain vähän juustoa, ja mitä saimme…valtavia juustokimpaleita. 

Juustoista selvittyämme tarjoilija toi pöytään kuoharilasit, pitäähän makean kanssa juoda lasillinen moscatoa. Ja sitten saapui odottamani jälkiruokakokoelma: katsokaa, miten se olikin kaunis! 

Toim. huom. kuvassa EI ole kinkkusuikaleita.

Saatan ehkä pitää ruoasta, vaikka tämä olikin aika sairasta. Entä te: etooko vai nousiko vesi kielelle?

Tämän haluat tietää eli kymmenen randomia faktaa

Hei, olen Iina, terveisiä täältä Torinon liepeiltä! 

Hauska tutustua.

Vielä hauskempaa olisi, jos tietäisimme toisistamme jotakin.

Seuraa siis kymmenen faktaa, jotka varmasti haluat tietää minusta.

(1) En tunne jalkapallon, sen paremmin kuin jääkiekonkaan, sääntöjä.

Niin, voitte varmasti kuvitella kuinka vahvoilla olen jalkapalloaiheisissa keskusteluissa täällä. Onneksi keskustelukumppanit oivaltavat syyn: olen Suomesta, joten seuraan jääkiekkoa. Aivan varmasti seuraan.

(2) Osaan solmia rusetin vain yhdellä tavalla.

Sillä tavalla, joka opitaan ensimmäisenä. Seuraaville rusettileveleille en ole yltänyt. Kehitystä ei ole tapahtunut sitten viiden ikävuoden.

(3) En erityisemmin pidä merenrannalla oleilusta.

Pitäisin kyllä, jos hiekan voisi eliminoida. Sitä on ensimmäisen neljäntoista sekunnin jälkeen kaikkialla. Sietämätöntä. Tätä faktaa ei kukaan täkäläinen tiedä, en viitsi loukata intohimoista suhtautumista rantaelämään.

(4) Mulla ei ole yhtään paritonta sukkaa.

Miten sukat voisivat olla parittomia?

(5) En osaa kuoria hedelmiä ja vihanneksia muulla kuin kuorimaveitsellä.

Miten niitä tavallisella veitsellä voi kuoria!? Siksi pakkasinkin tänne lähtiessä mukaan kuorimaveitsen. Minun ikioma kuorimaveitseni.

(6) Toisinaan lasken puheessa esiintyviä tavuja. Lopputuloksen pitää olla neljällä jaollinen, jotta se miellyttää.

Kyllä vain. Jos kyseessä on joku tylsä juttu, parasta huolehtia siitä, että lauseiden tavumäärä on neljällä jaollinen.

(7) Ja jos joku toistaa jatkuvasti samaa sanaa puhuessaan (eli..eli..tuota noin, eli), alan laskea myös kyseistä sanaa.

Kerran eräällä luennolla laskin luennoitsijan käyttämiä niinku-sanoja perinteikkäästi tukkimiehen kirjanpidolla. Ihan vinkkinä teille, että luennoitsija kyllä huomaa moisen, jos sitä eturivissä harrastaa.

Lopputulos taisi olla sellainen kolmisen niinkua minuutissa.

(8) En ole koskaan lasketellut.

Hiihtämisestä on jäänyt riittävät traumat yhdelle ihmiselämälle.

(9) Lastenlaulujen tunnarit ovat fantastisia.

Eivätkö olekin? Voin viettää hyvin illan kyseisiä teoksia kuunnellen. Tsekatkaa vaikka tämä, jos tekin haluatte osanne tästä riemusta.

(10) Syön popcorn-pussin sisäpinnan suolan.

Niin hyvää, ja niin terveellistä.

Sana on vapaa. Kuka olet ja mikä on randomisi?

Paluu 2000-luvulle

Tarkoitukseni oli kirjoittaa teille aiheesta nimeltä minä, mutta aikomus vaihtui lennossa. Tänään on onnenpäivä – siivouspäivä!

Täällä perinteisesti tehdään kaikki perinteisesti, samalla tavalla kuin isomummun isomummukin teki. Joissain asioissa homma saattaa toimia, toisissa taas ei. Kas kun on niin, että isomummun isomummun elon päätyttyä monella saralla on menty eteenpäin. Siivousvälineet voisin mainita esimerkkinä kehityksen kohteesta.

Koska sisällä käytetään kenkiä, lattioita ei voi mitenkään puhtaiksi kutsua. Siitä huolimatta imuri ei ole mikään joka kodin perusvaruste. Rikkalapio ja -harjahan ajavat ihan saman asian. Moppi on mallia Neuvostoliiton hajoamisen nähneet kangassuikaleet kepin päässä. Keittiön siivoamisesta en viitsi kirjoittaa, sillä tekstissä olisi ainesta vähintään kahden aukeaman artikkeliksi.

Jokainen siivotkoon tavallaan, mutta oman mielenterveyteni säilyttämiseksi halusin päivittää talon siivouskaluston tälle vuosituhannelle. Eilen otimme siis suunnaksi siivous- ja keittiötarvikkeita myyvän liikkeen. Kyseisiä kauppoja kutsutaan täällä muuten kotiäitien kaupoiksi, että se siitä kaksituhattaluvusta. Mutta ei mennä nyt siihen.

Siellä niitä oli! Löysin etsimäni käytännölliset ja toimivat siivousvälineet maastoutuneena muun tarpeiston sekaan. Myyjäkin totesi ostoksistani, että kyllä nämä ovat sitten käteviä. Sisilialainen nyökytteli epäilevästi. Miten voisi olla rikkalapion voittanutta?

Tänään tutustuin siivousvälineisiin tarkemmin. ”Innovatiivinen keksintö! Uutuus kodin siivoamiseen! Kestää kymmenen kertaa kauemmin kuin tavallinen (”tavallinen”) moppi!” Aikas modernia, eikö vain? Kyseisenlaisia siivousvälineitä on tosin ollut Suomessa koko ikäni, mutta uutuuskin on suhteellista.

Siivoaminen oli elämys. Se tapahtui noin viisi kertaa nopeammin kuin aiemmin ja lopputulos oli mielestäni parempi. (Arvio ei ole objektiivinen.) Kyllä vain tulin hyvin iloiseksi ja halusin jakaa tämän ilosanoman kanssanne.

Loppuun vielä pieni filosofinen mietelmä: Pienillä asioilla elämästä voi tehdä helpompaa.