-->

5.5.2016

Harjoitteluterveiset


Täällä ollaan! Työharjoittelu on alkanut oikein mainiosti, ilmeisesti olen onnistunut ymmärtämään suunnilleen sen mitä on pitänytkin, sillä isommilta lapsuksilta on vältytty. En myöskään ole eksynyt työpaikalla kertaakaan, vaikka todennäköisyys onkin suuri 70 000 neliömetrin alueella. Huomioita ensimmäiseltä viikolta:
  • Töihin mennessä aamuruuhka on jopa täällä maaseudulla massiivisempi kuin Tampereella. Onneksi näen bussista vain sivuille.
  • Kukaan ei tiedä bussin aikataulua. Niin kutsuttuun aikatauluun on merkitty aamulle vain lähtöaika päätepysäkiltä, muille pysäkeille ei ole arvioitua saapumisaikaa. Eikä siinä mitään, mutta iltapäivällä bussilla ei ole edes lähtöaikaa. No mutta sehän on ihan ok, että päivät venyvät kymmentuntisiksi.
  • Työpaikkaruokalan keittäjillä on työasuina mekot, joiden helma ulottuu polven yläpuolelle.
  • Ruokatauko on pidempi kuin Suomessa, tänään reilun tunnin. Eikä ihme, monet syövät lounaalla ensimmäiseksi pääruuaksi pastaa tai risottoa, toiseksi pääruuaksi lihaa tai kalaa lisukkeineen sekä lopuksi tietenkin jälkiruuan.
  • Käytäviltä löytyy automaatteja, joista voi ostaa juotavaa ja purtavaa. Arvatkaa, mikä on lempiautomaattini? Jäätelöautomaatti!!
  • Työpaikan(kaan) rakennuksia ei pahemmin lämmitetä, eikä niissä ole ilmastointia. Aamuisin paleltaa, noin kello 11.43–12.27 lämpötila on sopiva, minkä jälkeen se nousee tasaisesti niin, että iltapäivällä olisi valmis vaihtamaan bikineihin.
  • Ilmanvaihtojärjestelmää ei ole. Kuvitelkaa ikkunaton tila, jossa on kymmenisen ihmistä koko päivän. Ei se niin paha ole, jos happi ei riitä. Aina voi avata oven.
  • Italialaiset ovat hyviä puhujia ja esiintyjiä. Valmistavat esitelmän lennossa, parissakymmennessä minuutissa. Lopputulos esitetään suureleisesti ja puhetulva on loputon, vaikka esitelmän aiheesta ei juuri mitään tietäisikään.
  • Jollain saattaa olla mielikuva italialaisista, jotka tulevat ja menevät ja joille sovitut ajat ja aikataulut ovat varsin suhteellisia. Tämä ratkeaa rangaistuksella nimeltä Laita Matteo Myöhäinen Laulamaan Yleisön Edessä.
Hauskaa helatorstai-iltaa! Kymmenen päivää aikaa hankkia heila, vai miten se meni! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Saa kommentoida, aiheeseen kuuluvaa ja kuulumatonta!
Kommentit näytetään hyväksynnän jälkeen.