-->

1.5.2016

Loppu ja alku

Viimeistä vapaapäivää viedään. Täällä ei juhlisteta vappua samalla tavalla kuin Suomessa (missäpä muualla samalla tavalla juhlittaisiinkaan...t. alaston pyöräilijä iltapäivälehden otsikoissa). Juhlista ei silti ole puutetta.

Viikonloppu on mennyt vaihteeksi ruuantäyteisissä tunnelmissa. Lauantaina grillattiin pilvistä ja vesipisaroista välittämättä (terassia suojaa kyllä katto haha). Ystävämme Kilpikonna liittyi myös seuraamme. Kun vielä neljältäkin huomasimme syövämme lounasta, päätimme, että on aika ryhdistäytyä ja mennä ulos. Viereisellä kadulla sattui olemaan rallit, joita katselimme. Niin kuin rallia ei näkisi riittävästi normaaliolosuhteissa… Lopulta huomasimme olevamme läpimärkiä ja kaatosateen muodostamien purojen ympäröimiä, ja päätimme siirtyä valmistautumaan iltaan (siis syömään).

Lauantai-iltana söimme isommalla porukalla, vaikka ei nälkä ollutkaan. Saapuessamme illanviettoon olin ojentamassa kaikille kättä esittäytyäkseni, mutta sainkin halauksia ja poskisuukot lentelivät ja mietin että häh, tunnenko mä nämä ihmiset. Ilmeisesti tunsin, tai olin ainakin joskus jossain nähnyt, kun kaikki niin iloitsivat jälleennäkemisestä… Ilta meni leppoisissa tunnelmissa ja sain uuden kissaystävän. 

Tänään olen ottanut rennosti, sillä huomenna SE alkaa. Työharjoittelu. Saattanee olla, että blogissa tulee ainakin näin alkuun olemaan hieman rauhallisempaa. Kun työmatkoihin menee vähintään tunti päivässä ja kahdeksan tunnin työpäivään lisätään kolmen vartin lounastauko, tarkoittaa se, että töihin ja kulkemiseen menee aika iso osa päivästä.

Ei muuta kuin suden suuhun, kaikella innostuksella! Jos ette kuule musta seuraavaan viikkoon, saattaa olla, että ette kuule enää ikinä. Hyvästi jääköön.

2 kommenttia:

Saa kommentoida, aiheeseen kuuluvaa ja kuulumatonta!
Kommentit näytetään hyväksynnän jälkeen.